Helppo neulepipo lapselle – neulomisohje

Olen neulonut paljon Eskimo-langoilla ja minulla on kassillinen jämälankoja, joista olen yrittänyt päästä eroon. Tässä pari hyvin yksinkertaista lastenpipoa, joihin käytin jämälankoja.

Ensimmäinen on vähän isompi koko ja hattu on kiinnitetty taitteelle eli pipo hieman kuin roikkuu takaa. Arvelisin, että koko menee 4-8-vuotiaalle.

  • Luo 4-koon sukkapuikoille tai pyöröpuikoille yhteensä 60 silmukkaa Eskimo-langalla tai vastaavalla, neulo 10 kerrosta 2 oikeaa + 2 nurjaa resoria.
  • Neulo sitten yksi kerros koko ajan oikeaa, sitten yksi kerros koko ajan nurjaa ja yksi kerros koko ajan oikeaa ja vaihda samalla 7-koon pyöröpuikkoon tai sukkapuikoihin.
  • Neulo oikeaa 25 kerrosta ja siirry sitten sukkapuikkoihin, jos teit äsken pyöröpuikoilla
  • Sitten kavennetaan neulomalla jokaisen neljän puikon kaksi vikaa silmukkaa yhteen. Niin pitkään, että jäljellä on 2 silmukkaa per puikko eli 8 silmukkaa yhteensä. Neulotaan sitten kaikki silmukat yhteen.
  • Tee yksi tai kaksi tupsua ja kiinnitä ne pipoon. Kuvan pipossa on kaksi tupsua, vaikka vain toinen tupsu näkyy.
  • Kiinnitä takaraivon keskikohdata pipo taitteelle, niin että kiinnität langalla yhteen resorin yläreunan ja resorin reunasta ylöspäin 13. kerroksen silmukan.

Tämä seuraava pipo on ihan samanlainen kuin edellinenkin, mutta hieman kapeampi ja sen verran matalampi, että sitä ei kiinnitetä taitteelle.

  • Luo 4-koon sukkapuikoille tai pyöröpuikoille yhteensä 56 silmukkaa Eskimo-langalla tai vastaavalla, neulo 7 kerrosta 2 oikeaa + 2 nurjaa resoria.
  • Neulo sitten yksi kerros koko ajan oikeaa, sitten yksi kerros koko ajan nurjaa ja yksi kerros koko ajan oikeaa ja vaihda samalla 7-koon pyöröpuikkoon tai sukkapuikoihin.
  • Neulo oikeaa 20 kerrosta ja siirry sitten sukkapuikkoihin, jos teit äsken pyöröpuikoilla
  • Sitten kavennetaan neulomalla jokaisen neljän puikon kaksi vikaa silmukkaa yhteen. Niin pitkään, että jäljellä on 2 silmukkaa per puikko eli 8 silmukkaa yhteensä. Neulotaan sitten kaikki silmukat yhteen.
  • Tee yksi tai kaksi tupsua ja kiinnitä ne pipoon. Kuvan pipossa on kaksi tupsua, vaikka vain toinen tupsu näkyy.

Vastaavan ohjeen aikuisen pipoon löydät täältä.

T-paidan teko-ohjeet aloittelijalle

Joka kysyi FB:n Ompeluelämää-ryhmässä ohjeita t-paidan tekoon aloittelijalle. Kopioin tähän saman vastauksen, mitä vastasin hänellekin. Muistan, kun itse en ollut pahemmin ommellut, mutta halusin ommella paidan. Nyt muutaman vuoden jälkeen, kun tiedän kaiken mitä tiedän, olisin hyötynyt eniten seuraavista ohjeista:

  • Tilaa Ottobren sivuilta ”Creative Workshop 303 – Naisten parhaat topit” -kaava
  • Osta elastaanitrikoota kangaskaupasta, esimerkiksi sellaista, jossa on 95% puuvillaa ja 5% elastaania. Kaavasta löydät tiedon kuinka paljon kangasta tarvitset, kun olet valinnut oman kokosi mittojen perusteella.
  • Osta kankaan väriin sopivaa resorikangasta
  • Pese kangas vähintään 40 asteessa ja resori 60 asteessa. Jos käytät ruivausrumpua, niin rummuta kangas siellä.
  • Leikkaa kankaat ja muista saumavarat
  • Katso paidan kokoamisohje Tosimummon blogista resorin ompelua lukuunottamatta
  • Katso resorin ompeluohje Ruttunutun blogista kohdasta ”No toinen tapa, jolla saumurinommel ei näy kanttauksen alta nurjalla, on tietysti se ettei käytetä saumuria…”

Tekisin itse elämäni ensimmäisen paidan ilman mitään kaavamuokkauksia, mutta sitten jos kroppa on kovasti erimallinen kuin kokotaulukoissa ja on tosiaan tarve muokata, niin helpointa on valita rinnan tai hartian kohdalta kuta kuinkin parhaiten sopiva kaava ja sitten Linnean MIW:n ohjeilla voi tarvittaessa muokata vyötärön ja lantion kohdalta leveyksiä tuohon Workshopin kaavaan. Minä olen itselleni räätälöimääni t-paitakaavaan lisännyt myös rinnanalusen ja navankohdan korkeudet ja mitannut nämä leveydet vyötärön ja lantion lisäksi haluamillani väljyysvaroilla.

Mutta minusta ensimmäinen asia on ylipäätään saada t-paita kokoon, kun siinäkin on ihan tarpeeksi hommaa ja opettelua varsinkin resorien laitossa ja kaksoineulan käytössä. Kaavoja ehtii sitten myöhemmin muokkailla. Lastenvaatteilla ja kierrätyskankailla (esim. käyttää oman vanhan t-paidan kankaat lapsen t-paitaan) on siinä mielessä hyvä aloittaa, että ei mene niin paljoa rahaa hukkaan, jos menee ihan pieleen. Ja toiseksi ihan pienet lapset eivät ole niin kriittisiä kuin mitä itse olen sen suhteen, että onko saumat suorassa malli hyvä ja resorit nätisti.