Olen kuullut ihmisistä, jotka hakevat vuosi toisensa perään Kauppakorkeakouluun, mutta eivät ikinä pääse. Siinä sivussa he käyvät töissä tai jotkut kenties opiskelevat välillä avoimessa yliopistossa. Ikävä juttu on, jos ovet eivät ikinä aukea ja sitten huomaa, että monta vuotta on mennyt, eikä käteen jäänyt mitään, siis ei tutkintoa, muutamia opintoviikkoja ehkä. Monet eivät ymmärrä, tiedä [...]
Tag Archives: Helsingin kauppakorkeakoulu
Uuden vuoden suunnitelmat
Uusi vuosi ja vuosikymmen on alkanut. Itse jatkan samassa työpaikassa, mutta työnkuvani hieman muuttuu ja asiakkaiden verkkopalveluprojektien hallinnan lisäksi jatkossa teen ja koordinoin myös oman yrityksemme viestintää ja markkinointia, josta olen kovin innoissani. Kevättalvella opetan jälleen myös Helsingin kauppakorkeakoulussa tällä kertaa Crisis Communication -kurssilla päivätyöni ohessa. Tai pitäisi varmaankin sanoa nyt, että Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa. Sosiaalipsykologian [...]
Uusi vuosi, uudet kujeet
Uusi vuosi tuo uusia tuulia työrintamalla. Siirryn teknologia-alan mediaviestinnän parista digitaalisen viestinnän pariin uuteen työpaikkaan. Lisäksi luennoin tammihelmikuun aikana Media Communication -iltakurssia Helsingin kauppakorkeakoulussa. Jännittävää!
Kauppiksessa voi opiskella viestintää
Viestintä on opiskeluaiheena Suomessa erittäin suosittu. Viestintäalalle halajavat abit hakevat yleensä yliopistoon opiskelemaan esimerkiksi viestintää, tiedotusoppia, journalismia, yhteisöviestintää tai puheviestintää. Sitten osa pettyy kun ei pääse, koska hakijoita on niin paljon ja osa taas epäröi viestintäalalla hakeutumista, koska alalla on muutenkin työntekijöistä ylitarjontaa. Viestintäalalle voi kuitenkin päätyä myös muuta kautta. Esimerkiksi Helsingin kauppakorkeakoulussa voi opiskella [...]
Uurastuksesta tuli ylläripalkinto
Sain tänään ilokseni ja yllätyksekseni kirjeen Helsingin kauppakorkeakoulusta, jossa oli kunniakirja. Kunniakirjassa kerrottiin, että olen valmistunut koulusta erinomaisin suorituksin ja sijoittunut lukuvuoden 2007-2008 aikana valmistuneiden joukossa viiden prosentin parhaimmistoon. “Dean’s list‘lle” sijoittuneet saivat myös ihan kivan apurahan, joka lämmittää mieltä. Ihana yllätys tällaisena masentavan pimeänä ja sateisena päivänä.









