Samaan aikaan valtiovarainministeri puhuu, että ainoa tapa pärjätä tulevaisuudessa on, että suomalaiset tekevät enemmän töitä. Pidempiä päiviä? Myös viikonloppuisinko? Eläkeikää nostettava. Ennen kuin eläkeikää nostetaan, niin eikö pitäisi miettiä, miten ihmiset ylipäätään saataisiin pysymään työelämässä sairastumatta edes nykyiseen eläkeikään asti?

Itse uskon, että yksi tärkeimpiä tekijöitä, jonka avulla tämä ongelma voitaisiin ratkaista on johtajuus ja esimiehet. Itse olen kokenut, että esimiehillä ja johtajille on ihan hirvittävän suuri merkitys työmotivaatioon ja työhyvinvointiin. Monikaan ei kuitenkaan nykyaikana halua olla esimies, joten hyviä esimiehiä ja johtajia on vaikea löytää. Matriisiorganisaatioissa esimiehillä on esimiesroolin lisäksi myös muita rooleja, jolloin “esimieheys” jää muiden asioiden jalkoihin. Sitä ei koeta niin tärkeäksi, mikä on surullista.

Yritysten tulisi panostaa ihmisten johtamiseen. Esimiehet tulisi valita erittäin huolella. Pitäisi palkata esimiehiä, joiden ainoa tehtävä on olla esimies, ns. coach-esimiehiä, joiden ainoa tehtävä olisi työntekijöiden hyvinvoinnista, jaksamisesta, motivaatiosta, työ- ja vapaajan yhteensovittamisesta sekä mielekkäästä urakehityksestä huolehtiminen. Työpaikkakiusaamista ei siedettäisi ja siihen puututtaisiin aina kovin ottein välittömästi. Pyrittäisiin löytämään kullekin sellaisia tehtäviä ja sellainen työnkuva, joissa he ovat parhaimmillaan ja jossa pääsee toteuttaman itseään. Uupumukseen johtavaan liialliseen työkuormaan tai liian pitkiin työpäiviin puuttuttaisiin etukäteen. Coach-esimiehellä olisi aina aikaa kuunnella ja myös valtaa vaikuttaa asioihin.

Jos organisaatio ei pysty tai halua palkata tällaisia kokopäiväisiä esimiehiä, niin useampi organisaatio voisi jakaa saman coachin eli hän voisi olla ns. ulkopuolinen konsultti. Tällainen henkilö voisi tietenkin olla myös HR-päällikkö, mutta monet henkilöstöjohtajat tekevät enempi hallinnollista työtä.

Olisi erittäin tärkeää, että coach-esimiehellä on valtaa vaikuttaa työntekijöiden oloihin ja että yrityksen johto ja myös hallitus ovat sitoutuneet asiaan ja kuuntelisivat häntä. Koska yritysten tärkein draiveri on kuitenkin raha, niin tällainen coach-esimies saatetaan nähdä pelkkänä kuluna. Pidemmällä tähtäimellä kuitenkin yritys, jossa on motivoituneet ja hyvinvoivat työntekijät, todennäköisesti sairastavat vähemmän, jäävät eläkkeelle myöhemmin, vaihtavat epätodennäköisemmin työpaikkaa. Työntekijöiden keskuudessa suosittu työpaikka houkuttelee, jolloin sinne voidaan valita alan parhaat asiantuntijat ja niistä pystytään myös pitämään kiinni.

Asiantuntijaorganisaation tärkein voimavara on asiantuntijat ja alansa parhaista hyvinvoivista ja motivuituneista työntekijöistä koostuva organisaatio päihittää kilpailijansa mennen tullen. Herätkää siis organisaatiot, herätkää johtajat, herätkää päättäjät!

Mä raadan ja raadan, mutta kukaan ei nää

Kukaan ei kiitä…

Mä luulin et ois voitto

Olla joukossa niiden, joillon liian suuret päät…”

…laulaa Maija Vilkkumaa eräässä laulussaan. Vaikka laulun pääteema ei liitykään työuupumukseen ovat sanat noilta osin aika osuvia.

Minulla on useita läheisiä, ystäviä ja tuttavia, jotka ovat jossain vaiheessa sairastuneet työuupumukseen. Itselläni on myös taipumusta ylisuorittamiseen, mutta koska olen joutunut seuraamaan läheltä varoittavia esimerkkejä, olen miettinyt näitä asioita aika paljon ja haluaisin jakaa ajatukseni, jos niistä vaikka olisi jollekin apua.

Kun ihmisiltä kysytään, että mikä on elämässä tärkeintä, niin vastaus on yleensä aina, että terveys ja läheiset ihmiset. Silti kuitenkin ihmiset ovat usein ensimmäisenä uhraamassa oman terveytensä ja läheisten kanssa vietettävän ajan työn alttarille. Se on ihan hullua! Näin käy usein huomaamatta, mutta asia on erittäin tärkeä tiedostaa.

Lisäksi monet myös kokevat, että heiltä vaaditaan töissä liikaa, mutta onko se oikeasti niin? Tärkeää olisi tiedostaa, että ihminen usein itse asettaa oman vaatimustasonsa, riman aloituskorkeuden jokainen määrää itse. Muut vain odottavat, että hän tekee vähintään aina sen, mitä on tehnyt ennenkin.

Ajatelkaapa vaikka sitä työkaveria, joka lähtee aina neljältä töistä, turha kuvitellakaan, että kukaan häntä pyytäisi neljän aikaan illalla tekemään huomisaamuksi hommaa x. Sen sijaan sitä pyydetään, joka yleensä aina muutenkin pakertaa kaikki päivät iltamyöhään.

Täytyy myös muistaa, että ei kukaan muu pidä sinun puoliasi. Ei kukaan edes välttämättä tiedä, että olet väsynyt ja ylikuormittunut. Omien rajojen vetäminen on äärimmäisen tärkeää. Kannattaa opetella sanomaan ”En ehdi nyt, kysy joltain muulta”, ”En ehdi tänään, koska minun pitää lähteä neljältä/viideltä”, ”En pysty tällä hetkellä ottamaan lisää töitä, koska minulla on kädet täynnä”, “Minulla on liikaa töitä, jos työtaakkaani ei pian vähennetä, sairastun”.

Minusta tuntuu, että nykyaikana on lähes muotia olla äärimmäisen kiireinen ja kuormittunut töissä. Tiedättehän tyypit jotka suorastaan leveilevät Facebook-statuksissaan klo 20 ”X lähtee nyt töistä kotiin jatkamaan töitä”. Ja varmasti myös lama ja uhka työpaikan menettämisestä saavat ihmiset kokemaan, että on parempi olla töissä yli- kuin alikuormitettu ja on tärkeää myös ilmaista se, jotta näyttää ahkeralta ja hyvältä työntekijältä. On kamala ajatus, että ihmisarvo perustuisi työmäärään.

Lisäksi olen huomannut, että kaikkien kuormitetuimmat työntekijät ovat usein erittäin taitavia generoimaan itse itselleen (ja samalla myös muille) ylimääräistä ja usein myös ihan turhaa työtä. Liiallinen keskittyminen itse prosessiin, sisäinen vääntö pilkun paikasta, valtataistelut ja täydellisyyden tavoittelu sen sijaan, että pyrittäisiin saamaan tehokkaasti aikaan haluttu lopputulos ovat usein ajanhukkaa, kun vertaa tuotospanossuhdetta. On hyvä välillä miettiä, mihin se työaika menee.

Jos tuntuu siltä, että ei jaksa ja tarvitsisi lepoa, mutta ei kehtaa sanoa ei tai laittaa rajoja, koska pelkää työpaikkansa puolesta, niin kannattaa muistaa, että työntekijöiden terveys, hyvinvointi ja viihtyvyys ovat loppukädessä myös työnantajan etu. Hyvinvoivat työntekijät pystyvät todennäköisesti tekemään kuudessa tunnissa saman työn, minkä yliväsyneet kymmenessä tunnissa, he eivät todennäköisesti vaihda kauhean pian työpaikkaa eikä heillä ole paljoa sairaslomapäiviä.

Ja lopuksi vielä kaikkein tärkein. Tuskin kukaan koskaan katuu sitä kuolinvuoteellaan, että ei jäänyt siksi ja siksi illaksi töihin suorittamaan sitä ja tätä hommaa. Sitä sen sijaan voi katua ja syvästi, jos on työn takia uhrannut oman terveytensä ja vapaa-aikaa, jonka olisi voinut viettää rakkaiden ja läheisten ihmisten kanssa.

Työ on tärkeä osa elämää, mutta se on vain osa elämää. Elämä ei saa olla pelkkää työtä ja työstä toipumista. Pitäkää huolta omasta jaksamisestanne asettamalla rajat, koska kukaan muu ei sitä tee teidän puolesta!