Olin kavereiden houkuttelemana eilen Tavastialla kuuntelemassa Reckless Love -nimistä suomalaista bändiä, josta en ollut aiemmin kuullut mitään. En yleensä fanita tuon tyylistä musiikkia, mutta Reckless Love oli aivan mahtava. Ehkä vaikuttuneimpia olimme yhtyeen, erityisesti solistin mielettömästä karismasta ja bändin huikeasta showsta.
Solisti Olli Herman hehkutti: “Olemme soittaneet Reckless Loven kanssa vuodesta 2001 ja olemme aina haaveillee siitä, että pääsisimme joskus Tavastialle soittamaan ja saisimme levytyssopimuksen ja NYT SE ON KAIKKI TOTTA!”
Reckless Love sopi Universal Musicin kanssa levytyssopimuksen viime huhtikuussa ja he olivat eilen ensimmäistä kertaa esiintymässä Tavastialla. Ja Tavastia oli muuten täppösen täynnä ja eturivi täynnä kirkuvia tyttöjä (tosin yleisö oli valtaosalta miespuolista). Sanokaa minun sanoneen, että näistä kuullaan vielä ja ei vain pelkästään Suomessa vaan myös maailmalla.
Saanen esitellä, Reckless Love:









