Qaiku korvasi Jaikun ja taitaa lyödä Twitterinkin

Jaikun kuolemisen jälkeen olen useamman kuukauden ajan käyttänyt Twitteriä mini-/microblogaamiseen. Jaiku oli kuitenkin minusta käytettävyydeltään parempi ja lisäksi aloin myös kaivata suomalaisten yhteisöä, sitä mikä oli Jaikussa. Twitterissäkin toki on paljon suomalaisia, mutta se on enemmän huutelua kuin keskustelua ja vuorovaikuttamista.

Lisäksi minua kerta kaikkiaan vaan tympii se, että suomalaiset keskustelevat suomalaisten kanssa englanniksi. Onhan se tietysti kiva kun kirjoitetaan englanniksi niin ollaan osa globaalia Twitter-yhteisöä, mutta silti. Itsekin alennuin välillä kirjoittamaan englanniksi, koska tuntui melkein rikokselta kirjoittaa Twitterissä suomeksi. Eikä se tunnu kivalta, koska minä olen ylpeä suomalaisuudesta ja suomenkielestä (ehkä olen hengannut liikaa ranskalaisten kanssa). Monilla tietenkin on varmaan Twitter kontakteina ei-suomea-osaavia, mutta minulla ei, ellei muutamaa seuraamaani maailmankuulua julkkista lasketa mukaan.

Kirjauduin jo kauan sitten ensi kertaa Qaikuun, mutta jostain syystä unohdin koko jutun. Samoihin aikoihin tuli rysäyksellä paljon muitakin samankaltaisia palveluita, mutta itse jatkoin Twitterissä. Nyt alkoi sitten olla enemmän ikävä suomalaisten microbloggaajien yhteisöä ja sieltä Qaikustahan se löytyi, samat vanhat naamat, ihanat. Sitä pääsee taas kartalle, että mikä on somessa in ja minne suuntaan nokka näyttää. Esimerkiksi opin jo sen, että sosiaalisen median lempinimi on nyt “some”. Kyllä minä varmaan tosin jatkan Twitterinkin kurkkimista.

Minä olen muuten Qaikussa Tiitu.

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*