Kun aloitin blogin kirjoittamisen omalla nimelläni kirjoitettuani blogia monta vuotta anonyymina, oli ensisijaisena tarkoituksena postata ns. asiantuntijakirjoituksia liittyen digitaaliseen viestintään ja sosiaalisen mediaan tms. Olin tuolloin vaihtamassa työpaikkaa, joten blogin tarkoitus oli myös antaa hyvä kuva minusta ja asiantuntemuksestani.
Viime aikoina minua ei ole kuitenkaan ihan hirveästi huvittanut kirjoitella tänne ns. asiantuntija-artikkeleita. Tämä johtuu osittain siitä, että kun ensin teen työtäni digitaalisen median parissa, sitten opetan kauppakorkeakoulussa viestintää ja opiskelen itse avoimessa yliopistossa sosiaalipsykologiaa, niin minua ei kaiken sen päälle useinkaan huvita tai en jaksa jauhaa samoista aiheista blogissa. Joskus toki tulee juttuja, joista haluan kirjoittaa, koska ne inspiroivat minua, mutta en halua kirjoittaa näistä aiheista vaan kirjoittamisen vuoksi. Verkko pursuaa muutenkin ihan liikaa näitä sosiaalisen median asiantuntijoita, joista loppujen lopuksi vain hyvin harvalla on asiasta mitään järkevää sanottavaa.
Jos jollekin ei ole tullut vielä selväksi, niin vapaa-ajallani tykkään “tyttöilystä”. Vaatteista, meikeistä, muodista, tyylistä jne. Luen paljon muotiblogeja ja kun niitä lukee, niin itselläkin tulee usein päähän pistoja, että haluaisin esitellä täällä vaikka uusia vaatteitani tai kynsiäni tai milloin mitäkin. Mutta sitten olen kuitenkin ajatellut, että se on pahaa ja tuomittavaa. Menee viimeisetkin online-identiteettini uskottavuuden rippeet.
Mutta miksi menee tai miksi ihmeessä minä ajattelen niin? Mitä pahaa siinä on, jos nainen kirjoittaa esimerkiksi vaikka vaatteista. Miksi siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, jos kirjoittaisin vaikka iPhonen lempisovelluksistani tai jostain teknisistä härveleistä? Johtuuko se siitä, että yleisesti naisten kiinnostuksen kohteita pidetään huonompina kuin yleisesti miesten kiinnostuksen kohteita?
Sosiaalipsykologian kurssilla pohdimme, että miksi naisten, erityisesti elämässään menestyvien naisten tai naisjohtajien suusta niin usein kuulee, että “Olen ollut aina sellainen poikamainen tyttö”. Oletteko koskaan kuullut kenenkään kuuluttavan ylpeänä, että “Olen ollut aina todella tyttömäinen tyttö”? Minä en ainakaan koskaan ole kuullut. Koen myös että myös feministit usein tuomitsevat naiseuteen usein liittyviä asioita kuten naistenlehdet, kiinnostuksen muotiin, ulkonäköön jne. Kierolla tavalla sehän on hirvittävän sovinistista.
Tyttöily on siis tuomittavaa, mutta aion olla kapinallinen jatkaa tyttöilyä silläkin uhalla, että se heikentää uskottavuuttani, jos sitä nyt koskaan on ollutkaan. Sillä minähän olen tyttö ja nainen ja ylpeä siitä.
