Mahaläskistä eroon -treenivideo testauksessa

Synnytyksestä on nyt jo reilu puoli vuotta, enkä ole harrastanut juuri mitään liikuntaa. Silloin kun saan “vauvavapaata” tapaan mielummin ystäviä, käyn syömässä ravintolassa, shoppailemassa tai jotain rentouttavaa. Minulle liikunta ei ole rentouttavaa vaan se on suorittamista, vaikka sen jälkeen olisikin hyvä olo.

Selkäni alkoi kuitenkin tulla kipeäksi vauvan kantelusta, joten päätin että nyt täytyy kiireesti tehdä jotain. Selkävaiva katosi yhdellä kotona tehdyllä pilatestreenillä, ilmeisesti siellä oli vain joku hermo jumissa tai jotain. Silloin kuitenkin tajusin, että voin treenata kotona. Vauva viihtyy hyvin lattialla minun vieressä, kun jumppaan. Tilasin neljä eri treenivideota Amazon.co.uk:sta, joita oli eniten suositeltu ja päätin testata.

Ensimmäisenä testaan “10 minute solution: Blast off belly fat” -videota. Tavoitteena tehdä vähintään yksi 10 minuutin sessio joka päivä seuraavan kuukauden ajan. Mikäli jonkun päivän treeni jää väliin pitää seuraavana päivänä tehdä 20 minuuttia jne. Aloitin eilen.

Ajattelin mitata treenin tehoa vyötärön ympärystä mittaamalla ja tällä hetkellä vyötärön ympärys kapeimmalta kohdalta on hurjat 80 senttiä. Olen ns. omenalihavamallia enkä hoikkanakaan ole kapeavyötäröinen ja kaikki ylimääräinen kertyy vyötärölle. Painoindeksi on tällä hetkellä 23,9. Painan nyt saman verran, kun tullessani raskaaksi, mutta joustamattomissa mekoissa, jotka aiemmin mahtuivat ei mene vetoketju kiinni.

Epäilen, että mahaläskistä pääsisi tehokkaammin eroon polttamalla rasvaa aerobisella harjoittelulla, mutta testataan nyt tätä. Vaikka vyötärönympärys ei pienenisikään, niin keskivartalolihakset kaipaavat vahvistusta, jotta selkä kestää vauvan kantelun.

Päivitys: Ah, nyt kun aloin kokeilla, niin en olekaan varma onko mahan jännesauma vielä kunnolla sulkeutunut, joten voi olla, että en varmaan pinnallisia vatsalihaksi vielä uskalla treenatakkaan. Mutta onneksi ensimmäinen harjoitus on syville vatsalihaksille ja toinen pilatesta. Kolmas taitaa olla rasvanpolttojumppaa, mutta pitää katsoa onko kaksi vikaa vielä sopivia minulle.

2 Comments

  1. Posted 16.01.2012 at 10:48 | Permalink

    Tiina,minulta raskauden ylimääräinen maha lähti vasta 2-vuotta synnytyksestä, joten vaikka laihtuisit aiempaa laihemmaksikin, maha jää merkkinä venyneistä sisuskaluista =)

    Osta siis vaan isompia mekkoja! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei kannata treenata, mutta paikallinen teho ei ole enää niin hyvä kuin ennen synnytystä.Toki Hollywood -naiset on 3kk synnytyksestä timmissä, mutta veikkaan ettei ympärysmitta heilläkään ole yhtä pieni kuin ennen synnytystä. Pilates oli oma suosikkini synnytyksen jälkeen, se kyllä tehosi parhaiten. Kokeile muuten myös 21-päivän joogahaastetta Joogajournalin sivuilla, siinä on joka päivälle vaihtuva puolen tunnin jooga, joka mielestäni sopii hyvin synnyttäneellekin =)

  2. Tiitu
    Posted 18.01.2012 at 19:19 | Permalink

    Joo tuossa DVD:llä on myös pilates 10 minuuttinen ja lisäksi hyvä syvien vatsalihasten treeni. Seuraavaksi mulla onkin testissä pilates-treenivideo, mutta kokeillaan nyt eka tätä.

    Ne Hollywood-naikkoset ehtii treenata, kun ei tartte itte hoitaa vauvaa ja helppo syödä terveellisesti, kun kokki laittaa hyviä dieettiruokia. Eivätpä ne taida imettääkään, kun menis tissit pilalle ja sitä paitsi imettäessä ei saa laihduttaa tai maitoon liukenee myrkkyjä ja maidon määrä vähenee. ;)

    Oon mä ostanut uusiakin mekkoja!

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*