Jaikussa oli tänään mielenkiintoinen keskustelu, jossa pohdittiin, ketä ovat Suomen näkyvimmät ja vaikutusvaltaisimmat blogaajat. Tämä on itsellenikin siinä mielessä ajankohtainen aihe, että haluaisin lisätä omille sivuilleni linkit parhaisiin blogeihin, joita haluan ja kannattaa seurata, mutta mietin juuri että ketä nämä olisivat.
Tähän asti minulla on mennyt tämän blogin kanssa aikaa enemmän lähinnä tekniseen säätöön ja siitä raportoimiseen. Ei sillä ettenkö pitäisi sitä tärkeänä. Tekninen säätö ja siitä oppiminen on nimenomaan yksi syy, miksi perustin blogini avoimen lähdekoodin varaan ja muokkaan sitä itse, sen sijaan, että käyttäisin jotain blogipalvelua. Joka tapauksessa nyt on aika keskittyä enemmän sisältöön ja alkaa myös tarkemmin seurata muiden blogikirjoituksia ja harrastaa myös muiden kirjoitusten kommentointia. Tämän mielettömän tiedon paljouden aikana oikeiden ihmisten blogien seuraaminen voi säästää paljon aikaa ja antaa paljon arvokasta tietoa.
Asuessani Ranskassa aloin kirjoittaa blogia, jossa kerroin lähinnä elämästäni ulkosuomalaisena. Sitä kautta tutustuin virtuaalisesti muutamiin Ranskassa asuviin suomalaisiin. Näitä blogeja seuraan edelleenkin, mutta ne ovat tietyllä tavalla “kaveriblogeja”. Nyt tarkoituksenani on löytää sellaisia blogeja, jotka ovat digitaalisen ja sosiaalisen median edelläkävijöiden kirjoittamia. Tiedänkin jo monia hyviä, joita olen jo jonkun aikaa seurannut.
Erityisesti Jaikussa olen kuitenkin huomannut, että pieni piiri pyörii. Jaikun keskustelussa, jossa ehdoteltiin Suomen vaikutusvaltaisempia blogaajia, ihmiset ehdottelivat lähinnä toisiaan. En väitä vastaan, mutta mietin vain, että onko näitä “pieniä vaikutusvaltisia piirejä” jossain muuallakin, jotka eivät vain ole kohdanneet toisiaan. Blogilistalta löytyy jos ei vaikutusvaltaisimmat, niin ainakin luetuimmat blogit Suomessa. Luetuimmat blogit eivät kuitenkaan ole sama asia kuin vaikutusvaltaisimmat. Asiablogit hukkuvat viihteellisten blogien joukkoon, eivätkä välttämättä ikinä edes saavuta niin korkeaa lukijamäärää. Tästä kertoo myös jotain, että tällä minun “asiablogilla” on blogilistalla 3 tilaajaa ja minun anonyymilla hömppäblogilla taas on 30 tilaajaa blogilistalla.
Tarkoituksena on kuitenkin lähiaikoina päättää ne blogit, jotka ovat omasta mielestäni seuraamisen arvoisia. Jos on jotain vinkkejä, niin mielelläni otan kommentteja. Kiitos muuten ahkeralle kommentoijalleni Maurelitalle, joka omassa blogissaan mainosti hauskaa PR-aiheista sarjakuvablogia, joka pääsee ehdottomasti minun ulkomaisten blogien listalle. Ja Maurelita ehdottomasti pääsee myös minun listalle, sillä Maurelita on sekä minun “Ranska-kaveriblogi” että seuraamisen arvoinen “digitaalisen/sosiaalisen median edelläkävijä -blogi”.










4 Comments
Mielestäni Jaikussa tuotiin kuitenkin ihan hyvin esiin myös se, että todennäköisesti porukka (eli me, lasken tietty itseni tuohon piiriin) näemme vain tietyn puolen ja sitten voi olla niitä muoti- ja neuleblogeja, joilla on paljon merkitystä (itse olen odottanut, että jostakin muotiblogaajasta tulee myös “oikeasti julkkis”, tiettyä potentiaalia varmasti olisi). Jaikussa on luontevista syistä kaverimeininkiä, ja tietysti se vaikuttaa siihen, mitä blogeja ja henkilöitä seuraa.
Ja sitten sekin käsiteltiin, että on hirveän vaikea määritellä näkyvyys, vaikutusvalta ja merkittävyys. Nähdäänkö minut vaikutusvaltaisemmaksi esim. siksi, että satun kirjoittamaan myös muuhun mediaan, en vain omiin blogeihini?
Itsehän ehdotin sinne jatkeeksi Norpattia, koska Kiroileva siili on mielestäni näkynyt paljon julkisuudessa ja sitä kautta myös blogi: http://norpatti.vuodatus.net/
Olettaisinblogin keräävän lukijoita laidasta laitaan.
Hei Mari! Kivaa, että tulee kommentteja uusilta ihmisiltä.
Itse yritän etsiä asiablogeja. En mitenkään kyseenalaista jaikulaisten blogien merkittävyyttä, sillä omalle listalleni päätyikin käytännössä melkein vain jaikulaisten blogeja (Myös Mari Koo
. Mietin kuitenkin, että onkohan jotain hyviä asiablogaajia, jotka eivät käytä Jaikua tai ovat muuten vain ns. yksinäisiä susia. Ja kuten todettu, sellaisia blogeja on vaikea löytää.
Itsekin tykkään kovasti Norpatin blogista ja myös Colour me ja Only Shallow -muotiblogeista.
Voin suositella myös tätä blogia: http://lifehacker.com/, vaikka se ei olekaan suomalainen. Siinä on kuitenkin mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa.
Yritin lisätä oman henkilökohtaisen blogini, jolla ei tosin ole niin mitään tekemistä nykyteknologian kanssa, juuri aktivoimaani Jaiku-tiliin, mutta se ei onnistunut. Yritän uudestaan.
Merci, kiitos maini/onnasta ! =)
Asia kiinnostaa todistetusti vähemmän, omia web 2.0 -postauksiani kommentoi korkeintaan SÄ ja joku muu harhateille eksynyt ; vakkarini eivät juuri moisesta perusta. Tiedostan että pitäisi erottaa hömppä- ja asiablogit mutten vaan viitsi enkä ehdi.
Mun blogilistan julkisissa suosikeissa on juuri noita asiablogeja ; en ole julkistanut kaveriblogejani. (Huomasin juuri että yksityinen/julkinen -namiska ei pelaa tuliketulla, luulin sen olevan vain chromen bugi mutta pelittää ainostaan IE:llä…)
Eli tuosta voit vakoilla mitä kotimaisia seuraan : http://www.blogilista.fi/kayttaja/6942
Luvassa on myös suosikkilista ranskalaisista ja englanninkielisistä, odotellessa jotain löytyy noista :
http://technorati.com/faves?add=http://www.maurelita.com
http://www.maurelita.com/2007/08/plan-de-mtro-we.html
http://del.icio.us/maurelita