Olin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Flowssa. Minulla ei ollut oikeastaan sen kummempia odotuksia. En tuntenut juuri mitään bändejä etukäteen, mutta tykkään myös sellaisesta musiikista, joten ihan jees. Kaikista vaikuttunein olin kuitenkin festivaalikansan tyylistä. Olin melkein kiinnostuneempi katselemaan ihmisten vaatetusta kun itse bändejä.
En ole koskaan nähnyt yhtä paljon yhtä tyylikkäitä ihmisiä kerralla. Tykkään kovasti ko. tyylistä, mutta en ole ennen tiennyt mistä tyylistä on kyse, vaikkakin itsekin yritän tosin huonolla menestyksellä ostella yhtä hienoja vaatteita. Helsingin Sanomat paljasti, että kyse on Hipstereistä, joskaan “hipsterit” itse eivät pidä nimityksestä tai luokittelusta. Miten vain, ihan ihastuttavia tyylilyylejä ja -leevejä.
Ja ihan aiheesta myös Face Hunter eli ranskalainen muotiblogaaja, joka kiertää ympäri maailmaa ottamassa kuvia tyylikkäistä ihmisistä oli myös Flowssa. Näin hänet itse asiassa ottamassa kuvaa yhdestä tyttöstä, mutta en ole varma oliko kuvaaja juuri Face Hunter. Ja olihan se, samainen kuva löytyy Face Hunterin blogista. Lisäksi Face Hunterilla on ns. kuvapäiväkirjablogi, josta löytyy myös kuvia Helsingistä ja Flowsta. Ellit haastatteli tyyppiä pari vuotta sitten, haastattelu löytyy tuolta.
Ja se joka vielä väittää, että suomalaiset pukeutuvat tylsästi ja persoonattomasti, taitaa itse elää jossain säkissä.










2 Comments
Siellä oli aivan mahtavia tyylejä esillä!
Tänään uusiksi!
Mä olin vaan pe ja la. Olis ollut kiva nähdä Lily Allen sunnuntaina.