”…Mä en ikinä riitä

Mä raadan ja raadan, mutta kukaan ei nää

Kukaan ei kiitä…

Mä luulin et ois voitto

Olla joukossa niiden, joillon liian suuret päät…”

…laulaa Maija Vilkkumaa eräässä laulussaan. Vaikka laulun pääteema ei liitykään työuupumukseen ovat sanat noilta osin aika osuvia.

Minulla on useita läheisiä, ystäviä ja tuttavia, jotka ovat jossain vaiheessa sairastuneet työuupumukseen. Itselläni on myös taipumusta ylisuorittamiseen, mutta koska olen joutunut seuraamaan läheltä varoittavia esimerkkejä, olen miettinyt näitä asioita aika paljon ja haluaisin jakaa ajatukseni, jos niistä vaikka olisi jollekin apua.

Kun ihmisiltä kysytään, että mikä on elämässä tärkeintä, niin vastaus on yleensä aina, että terveys ja läheiset ihmiset. Silti kuitenkin ihmiset ovat usein ensimmäisenä uhraamassa oman terveytensä ja läheisten kanssa vietettävän ajan työn alttarille. Se on ihan hullua! Näin käy usein huomaamatta, mutta asia on erittäin tärkeä tiedostaa.

Lisäksi monet myös kokevat, että heiltä vaaditaan töissä liikaa, mutta onko se oikeasti niin? Tärkeää olisi tiedostaa, että ihminen usein itse asettaa oman vaatimustasonsa, riman aloituskorkeuden jokainen määrää itse. Muut vain odottavat, että hän tekee vähintään aina sen, mitä on tehnyt ennenkin.

Ajatelkaapa vaikka sitä työkaveria, joka lähtee aina neljältä töistä, turha kuvitellakaan, että kukaan häntä pyytäisi neljän aikaan illalla tekemään huomisaamuksi hommaa x. Sen sijaan sitä pyydetään, joka yleensä aina muutenkin pakertaa kaikki päivät iltamyöhään.

Täytyy myös muistaa, että ei kukaan muu pidä sinun puoliasi. Ei kukaan edes välttämättä tiedä, että olet väsynyt ja ylikuormittunut. Omien rajojen vetäminen on äärimmäisen tärkeää. Kannattaa opetella sanomaan ”En ehdi nyt, kysy joltain muulta”, ”En ehdi tänään, koska minun pitää lähteä neljältä/viideltä”, ”En pysty tällä hetkellä ottamaan lisää töitä, koska minulla on kädet täynnä”, “Minulla on liikaa töitä, jos työtaakkaani ei pian vähennetä, sairastun”.

Minusta tuntuu, että nykyaikana on lähes muotia olla äärimmäisen kiireinen ja kuormittunut töissä. Tiedättehän tyypit jotka suorastaan leveilevät Facebook-statuksissaan klo 20 ”X lähtee nyt töistä kotiin jatkamaan töitä”. Ja varmasti myös lama ja uhka työpaikan menettämisestä saavat ihmiset kokemaan, että on parempi olla töissä yli- kuin alikuormitettu ja on tärkeää myös ilmaista se, jotta näyttää ahkeralta ja hyvältä työntekijältä. On kamala ajatus, että ihmisarvo perustuisi työmäärään.

Lisäksi olen huomannut, että kaikkien kuormitetuimmat työntekijät ovat usein erittäin taitavia generoimaan itse itselleen (ja samalla myös muille) ylimääräistä ja usein myös ihan turhaa työtä. Liiallinen keskittyminen itse prosessiin, sisäinen vääntö pilkun paikasta, valtataistelut ja täydellisyyden tavoittelu sen sijaan, että pyrittäisiin saamaan tehokkaasti aikaan haluttu lopputulos ovat usein ajanhukkaa, kun vertaa tuotospanossuhdetta. On hyvä välillä miettiä, mihin se työaika menee.

Jos tuntuu siltä, että ei jaksa ja tarvitsisi lepoa, mutta ei kehtaa sanoa ei tai laittaa rajoja, koska pelkää työpaikkansa puolesta, niin kannattaa muistaa, että työntekijöiden terveys, hyvinvointi ja viihtyvyys ovat loppukädessä myös työnantajan etu. Hyvinvoivat työntekijät pystyvät todennäköisesti tekemään kuudessa tunnissa saman työn, minkä yliväsyneet kymmenessä tunnissa, he eivät todennäköisesti vaihda kauhean pian työpaikkaa eikä heillä ole paljoa sairaslomapäiviä.

Ja lopuksi vielä kaikkein tärkein. Tuskin kukaan koskaan katuu sitä kuolinvuoteellaan, että ei jäänyt siksi ja siksi illaksi töihin suorittamaan sitä ja tätä hommaa. Sitä sen sijaan voi katua ja syvästi, jos on työn takia uhrannut oman terveytensä ja vapaa-aikaa, jonka olisi voinut viettää rakkaiden ja läheisten ihmisten kanssa.

Työ on tärkeä osa elämää, mutta se on vain osa elämää. Elämä ei saa olla pelkkää työtä ja työstä toipumista. Pitäkää huolta omasta jaksamisestanne asettamalla rajat, koska kukaan muu ei sitä tee teidän puolesta!