Suomessa tullaan hieman Ruotsin ja muun maailman perässä. Ruotsissa on jo muutamia vuosia ollut ns. ammattimaisia muotiblogaajia, jotka blogaavat elääkseen. On myös kohistu siitä, että jotkut blogaajat ovat saaneet rahaa yrityksiltä, joiden tuotteita ovat kehuneet. Tätä on syystäkin kovasti kritisoitu.

Suomalaiset kärkimuotiblogaajat, joihin kuuluvat esimerkiksi suuri osa Indiedaysin blogaajista kertovat usein saaneensa yrityksiltä ilmaiseksi tuotteita kokeiltavakseen ja heitä kutsutaan paljon viestintätoimistojen järjestämiin tapahtumiin, josta he saavat myös mukaan tuotteita ilmaiseksi. Suuri osa saa varmasti myös rahaa blogiensa sivuilla pyörivistä mainoksista.

Olen huomannut, että osa blogien lukijoista kritisoi sitä, että yritykset “lahjovat” blogaajia ja niistä tuotteista kirjoitetaan, joita saadaan ilmaiseksi. Blogien kommentoijien mielestä on reilua, että jos jotain tuotteita on saatu lahjaksi ja niitä esitellään blogista, niin pitäisi vähintäänkin kertoa, että tuotteet on saatu ilmaiseksi. Olen minäkin miettinyt, että kirjoittavatko blogaajat uusien ilmaislahjojen toivossa positiivisempia juttuja tuotteista, kun mitä muuten kirjoittaisivat. Voiko se kääntyä jopa niin päin, että kirjoitetaan vain ja ainoastaan niistä tuotteista, joita saadaan ilmaiseksi?

Monet blogaajat kertovatkin, jos ovat saaneet tuotteita lahjaksi. Mielestäni se on ihan hyvä asia. Näiden blogaajien ilmaislahjojen esittelyä kritisoivat kommentoijat eivät ehkä ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että miksi naisten lehdissä esitellään tiettyjä tuotteita. Ihan samalla tavalla kuin nyt blogaajille lähetellään tuotteita testattavaksi tai lahjaksi on naistenlehtien toimittajille lähetelty tavaraa vuosikausia. Naistenlehtien toimittajat eivät kuitenkaan koskaan kirjoita, että “Saimme yritykseltä x testattavaksi tuotteita x, joita nyt tässä esittelemme” toisin kuin blogaajat.

Olen kuitenkin miettinyt sitä, että mitä jos blogaja saa lahjaksi tai testattavaksi jotain, joka osoittautuu mitään sanomattomaksi tai jopa huonoksi tuotteeksi. Siinä on konflikti, koska lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, mutta kuitenkin pitäisi olla rehellinen. Tai oikeastaan blogaajanhan pitäisi olla subjektiivinen ja kertoa mitä mieltä HÄN oli tuotteesta. Joku toinen voi tykätä tuotteesta, josta toinen ei tykkää. Jos lahjaksi saatu tuote haukutaan blogissa lyttyyn, niin se voi tehdä huomattavaa vahinkoa ko. yritykselle ja/tai tuotteelle. Kyseisen blogaajan on turha toivoa, että saa ilmaistuotteita enää ko. yritykseltä tai ehkä miltään muiltakaan yritykseltä.

Toisaalta en ole kertaakaan nähnyt kenenkään blogaajan haukkuvan lahjaksi saamaansa tuotetta, tai ylipäätään mitään tuotteita tai palveluita harvemmin haukutaan. Osa tuotteista esitelläänkin vain tyyliin “sain tällaisen ja tällaisen” sen enempi kommentoimatta. Varmaan on niinkin, että osa lahjaksi tai testaukseen saaduista tuotteista tai palveluista ei koskaan päädykään blogiin ja se on mielestäni ihan ok niin. Jokainen blogaaja kuitenkin itse päättää oman bloginsa sisällöstä.

Muotiblogien ammattimaistuminen on myös lisännyt blogien välistä kilpailua. Suomen suosituimmat muotiblogaajat saavat paljon ilmaistuotteita, kutsuja hienoihin tilaisuuksiin ja tapaavat kuuluisia ihmisiä ja muodostavat arvokkaita verkostoja. Suuri osa wanna-be-muotiblogaajista onkin hyvin nuoria tyttöjä ja useamman kerran olen nähnyt ihmisten mainostavan omia blogejaan suosittujen blogien kommenttiosioissa. Todennäköisesti suurin osa näistä “mainoksista” jää julkaisematta.

Kilpailu ja joidenkin menestyminen näkyy myös kateutena ja olen huomannut, että osa muotiblogeihin tulevista kommenteista on hyvinkin ilkeitä siitäkin huolimatta, että todennäköisesti ilkeimmät kommentit jätetään julkaisematta. Ikävät kommentit tulevat useimmiten anonyymiltä lukijalta eli ammutaan tavallaan puskasta.

Muotiblogien suosion nousu mietityttää varmasti myös naistenlehtiä. Mietitään mahdollisesti, että uhkaavatko ilmaiset blogit maksullisten lehtien suosiota sekä miten pysytään ajanhermolla ja pidetään lukijoista kiinni. Monet lehdet ovatkin panostaneet verkkosivuihinsa ja palkanneet ihmisiä blogaamaan sivuillaan. Toisaalta myös osa printtilehdistä on muuttunut “blogimaisiksi”. Itse en ole kovin innostunut tästä muutoksesta.

Lopetin äskettäin erään naistenlehden tilaamisen, koska minua ärsytti, se että useissa blogimaisissa artikkeleissa toimittajat nostavat itseään jalustalle. Mielenkiintoisesta henkilöstä tehdyt haastattelut tuntuivat muuttuneen reportaaseiksi ja keskittyvän haastateltavan sijaan siihen, että toimittaja koki ja näki. Lehden alussa esitellään “lehden tekijöitä”, jotka kaikki ovat super-cooleja tyyppejä ja harrastavat joogaa, reissaamista ja tykkäävät sushista.

Ko. lehdessä minua ärsytti myös ne kaiki luksustuotteet ja -palvelut, joita siellä aina esiteltiin, kun tiesi, että ei minun eikä toimittajankaan palkalla sellaisia hankita, mutta mielelläänhän niistä kirjoittaa, kun todennäkösesti se takaa niiden saamisen jatkossakin. Aina kun olin lehden lukenut tunsin itseni ärsyyntyneeksi, niinpä lopetin mokoman tilaamisen. Harmi juttu, koska pari vuotta sitten tykkäsin ko. lehdestä tosi paljon.

Joka tapauksessa seuraan muotiblogosfäärin ja yritysten PR:n suhteen kehittymistä jatkossakin mielenkiinnolla.

Parin viimeisen viikon ajan rakettikoiran uusilla Facebook-sivuilla on ollut kilpailuja muutaman päivän välein. Kilpailut ovat olleet sellaisia, että he arpovat tuotteitaan ja valitsevat voittajan tiettyyn statuspäivitykseen kommentteja jättäneiden joukosta. Itse olen pyrkinyt tietenkin osallistumaan jokaiseen. He ovat todella ymmärtäneet tämän Strategy of Giving -filosofian.

Yksi kilpailu oli sellainen, jossa olemassa olevien fanien piti houkutella ystäviään rakettikoiran Facebook-faniksi ja ystävien piti ilmoittaa kenen houkuttelemana he olivat faniksi liittyneet. Eniten faneja houkutellut sai tietenkin palkinnon. Minä taisin saada houkuteltua sinne vain yhden kaverin.

Lisäksi rakettikoira tuntuu myös osaavan kuunnella, ei vain puhua. Kommentoin johonkin kilpailuun, että “Terveisiä Suomesta, tosi kiva, että kenkiänne voi ostaa verkkosivuiltanne, koska niitä ei myydä Suomessa. Tosin mieluiten ostaisin niitä kaupasta, jotta voisin sovittaa etukäteen.” Ja ystävällisesti rakettikoira vastasi tähän: “Oi, Suomi on todella kaunis maa. Olemme juuri tapaamassa jälleenmyyjäehdokasta Skandinaviaan. Voin lähettää sinulle sähköpostilla lisätietoa asiasta, jos olet kiinnostunut.”

On se vaan sitten niin ihana tuo rakettikoira!! <3 Ihastuin rakettikoirakenkiin asuessani Englannissa 2003-2004. Silloin ostamani Sugardaddy-kengät kulutin ihan loppuun. Tänä talvena ostin itselleni Sugardaddyn seuraajat, Honeypupit!

“Digitytöt alkoi Taikin medialabin projektina 2008 ja jatkui Audiovisuaalisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskuksen onlinevideoiden ja blogien tutkimusprojektina 2009. Tutkimusprojekti on päättynyt.”

Minä tykkäsin kovasti Digitytöistä ja mielestäni on harmi, että se loppui. No, onneksi meillä on nyt sitten Indiedays. Minusta on tullut ihan muotiblogifriikki, joka ei ole ehkä kauhean hyvä asia, koska muotiblogeista saa paljon hyviä ostosvinkkejä ja minä kun ostelen muutenkin ihan liikaa.

On oikeastaan aika hassua, miten sitä välttelee kaiken maailman mainoksia, mutta sitten kun joku kehuu jotain hyvää tuotetta omassa blogissaan, niin minä rynnin heti innoissani kauppaan ostamaan sitä. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä! Paitsi tietenkin ko. tuotteita myyville firmoille.

“Tee niin hauska tai oivaltava videomainos, että ihmiset haluavat jakaa sitä toisilleen sosiaalisissa medioissa, kuten Facebookissa.”

Pitäisikö digi- ja mainostoimistojen siis palkata spedejä keksimään hyviä sketsejä?

Tässä taas aivan loistava esimerkki lentoon lähteneestä mainosvideosta. Tätä en ikävä kyllä voi upottaa tänne blogiin, katsokaa video niin ymmärrätte. Tässä mainostetaan uutta Wario Land -peliä.

MTL:n toimitusjohtaja Markus Leikola sanoi, että Facebookissa positiivisuus on hirvittävän suuri voimavara. Ne, joilla menee hyvin saavat kavereilta peukkuja ja onnettomia lohdutetaan. En ole aiemmin ajatellut asiaa, mutta on totta, että Facebook on kovin positiivinen. Harvemmin sieltä saa ikävää kommenttia tai kritiikkiä, josta saattaisi pahoittaa mielensä vaan pikemminkin päin vastoin. Jotkut ovat toivoneet Facebookiin “peukkua alaspäin”, mutta minä ehdottomasti vastustan sitä!! Jotkut perustelevat tätä sillä, että jos kavereilla menee huonosti, niin voisi näyttää peukkua alaspäin, että “en tykkää”. Mutta laitetaan sitten mielummin vaikka, joku halinappi, koska alaspäin peukkua voi käyttää myös ikävällä tavalla ja se saattaisi muuttaa FB:n luonnetta.

AD Adam Ulvegärde & Copywriter Robert Lund, Forsman & Bodenforsista kertoivat suunnittelemastaan Ikean Facebook-kampanjasta, joka oli todellinen menestys. Heidän mukaansa huono digitaalinen kampanja, johon ihmiset eivät jaksa käyttää aikaa tai jakaa sitä ystävilleen on turha. Ja toisaalta Ilman vahvaa ideaa kampanjan/härpäkkeen toteuttaminen voi johtaa jopa ongelmiin. Esim. Facebook-faniryhmään tulleisiin kysymyksiin pitäisi jonkun ehtiä vastaamaan, kyllähän puhelinsoittoihinkin yrityksissä vastataan. Näissä on vain yksi ero, joka on merkittävä: Kaikki kysymykset tai vastaukset ja vastaamatta jättämiset näkyvät kaikille. Näin ollen hyvä palvelu voi tuoda paljon positiivista julkisuutta ja vastaavasti vastaamatta jättäminen voi aiheuttaa huonoa julkisuutta.

Laitan tänne blogiin varmaan myöhemmin lisää esimerkkejä, mutta käykääpä katsomassa kuvaa klikkaamalla, miten minusta tuli ruotsalaisten sankari:

Tämän vinkin me Divian seminaariyleisö saimme tänään Mikael Jungnerilta, joka oli esiintymässä tilaisuudessa. Tämä lulu.com oli yksi esimerkki portinvartijuuden muuttumisesta sosiaalisen median aikakaudella. Jungner sanoi, että rooliin ja arvoon (esim toimittajat, kustantaja jne.) perustuva “portinvartijuus” on mennyttä aikaa. Uuden ajan portivartijana toimii käytettävyys sekä ihmisten käyttäytymistavat ja rutiinit.