Paituli – näin sen tein

Processed with VSCOcam with g2 preset

Löysin Eurokankaasta jänskää mustaharmaakuvioista laskeutuvaa viskoositrikoota ja päätin taas kokeilla jotain uutta minun omien mittojen ja mieltymysten mukaan tekemääni T-paitakaavaa soveltamalla. Tämän paitulin tein itse asiassa ennen ”ihanaa mekkoa”, jonka olenkin jo esitellyt.

Tein paitulin niin, että laitoin t-paitakaavan ja puolikellohameen kaavan päällekkäin niin, että puolikellohameen yläreuna tulee vyötärön kapeimman kohdan korkeudelle. Pikkuisen siinä kohtaa joutui tietenkin reunaa kaartamaan.

Ja tämmöinen siitä sitten tuli. Suoraan sanottuna en ollut kauhean tyytyväinen, koska ajattelin jotenkin, että tämä olisi tehnyt kroppaan vähän tiimalasiefektiä, mutta eipä tehnyt. Olen minä tätä kuitenkin käyttänyt jonkin verran, lähinnä kotioloissa kylläkin.

Tämä olisi pitänyt olla vyötärön kohdalta paljon tiukempi. Alun perin tämä oli ”mekkopituinen”, mutta tiesin heti, että mekkona tälle ei olisi pahemmin käyttöä, joten lyhensin sen tuollaiseen ”paitulimittaan”. Tämän kaavakokeilun perusteella kuitenkin keksin kokeilla aloittaa levennyksen jo heti kainalosta, mutta siitä onkin oma postaus.

Pienen tytön pipo, kauluri ja lapaset

Tässä on lapselle pipo, kauluri ja lapaset. Näillä ohjeilla tein siis omalle 3-vuotiaalle. Lankana Dropsin Eskimo, mutta myös muut Dropsin lankaryhmä E:n langat sopii ja tietty muiltakin merkeilltä suht samanpaksuiset langat.

Lapsen palmikkoneulepipo (tytölle)

  • Luo 60 silmukkaa 7-koon puikolle
  • Lähde neulomaan 2 oikeaa 2 nurjaa neuletta 4-koon pyöröpuikolle (tai 4-koon sukkapuikoille 4×15=60). Neulo näin 6 kerrosta.
  • Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa
  • Neulo yksi kerros pelkkää nurjaa
  • Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa niin, että lisäät 12 silmukkaa kierroksen aikana tasaisin välein (5 silmukan välein). Tarkista, että silmukoita on tämän kerroksen jälkeen yhteensä 72.
  • Vaihda 7-koon pyöröpuikolle (tai 7-koon sukkapuikoille 4×21=84) ja tee 3 kerrosta 4 oikeaa ja 2 nurjaa. Pipoon tulee siis 12 palmikkoa, 12×6=72.
  • Ja sitten vaikein osuus, tähän tarvitaan apupuikko. Nosta palmikkokuvion 2 ensimmäistä oikeaa silmukkaa apupuikolle neuleen etupuolelle. Anna silmukoiden olla apupuikolla ja neulo seuraavat 2 oikeaa normaalisti. Tämän jälkeen siirrä apupuikolla olleet 2 oikeaa silmukkaa takaisin puikolle, jossa on vielä neulomatta olevat silmukat. Neulo sitten apupuikolla olleet 2 oikeaa silmukkaa. Neulo sitten 2 nurjaa normaalisti. Neulo siis näin yksi kerros ympäri.
  • Jatka niin, että teet aina 3 kerrosta 4 oikeaa ja 2 nurjaa ja tämän jälkeen 1 kerros, jossa silmukoiden siirrot apupuikon avulla niin, että silmukoiden siirto (-kerroksia) tulee tehtyä 5 kertaa. (3 normi kerrosta +1 silmukoiden siirto kerros ) * 5 = 20 kerrosta
  • Sitten lähdetään kaventamaan. Kun silmukoiden siirto on tehty viidennen kerran, niin seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikkokuvion kaksi ensimmäistä oikeaa silmukkaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen taas joka toisen palmikkokuvion kaksi ensimmäistä oikeaa silmukkaa (joita ei äsken neulottu yhteen). Nyt jokaisessa palmikkokuviossa on kolme oikeaa ja kaksi nurjaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikon jälkeen tulevat kaksi nurjaa silmukkaa
  • Seuraavalla kerroksella pitää tehdä silmukoiden siirrot, mutta nyt siirretään vain palmikkokuvion ensimmäinen silmukka.  (Nosta palmikkokuvion ensimmäinen oikea silmukkaa apupuikolle neuleen etupuolelle. Anna silmukan olla apupuikolla ja neulo seuraavat 2 oikeaa normaalisti. Tämän jälkeen siirrä apupuikolla oleva silmukka takaisin puikolle, jossa on vielä neulomatta olevat silmukat. Neulo sitten apupuikolla ollut silmukka). Samalla kerroksella neulotaan yhteen myös joka toisen palmikon jälkeen tulevat kaksi nurjaa silmukkaa (jotka jäi edellisellä kerroksella neulomatta).
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikkokuvion kaksi jälkimmäistä oikeaa silmukkaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikkokuvion kaksi jälkimmäistä oikeaa silmukkaa (joita ei äsken neulottu yhteen). Nyt pitäisi palmikkokuviosta olla jäljellä enää kaksi oikeaa ja yksi nurja (3 silmukkaa x 12 palmikkokuviota eli jäljellä 36) silmukkaa.
  • Neulo tämän jälkeisellä kerroksella aina kaksi silmukkaa yhteen ja sitten 3 silmukkaa normaalisti (oikeaa tai nurjaa riippuen, mitä ne ovat) niin monta kerrosta näin, kunnes jäljellä on enää max. 8 silmukkaa. Tämä jälkeen neulo kaikki silmukat yhteen ja vedä lanka silmukasta läpi. Pipo on valmis, vain tupsu puuttuu!
  • Tupsu: Leikka pahvista kaksi samankokoista “rinkeliä”, jotka laitetaan vastakkain. Pyöritä lankaa rinkelin ympärille niin ettei pahvia enää näy ja leikkaa sitten langat poikki rinkelin reunasta. Pujota lanka rinkelin pahvien välistä ja kiristä tupsu ja tee tiukka umpisolmu. Kiinnitä tupsu pipoon, voit laittaa tupsun yli ristikkäin langat, että tupsun saa hieman tiiviimmin kiinni pipoon. (Tähän löytyy varmaan paremmat ohjeet jostain jos on epäselvää)

Kauluri (tytölle tai pojalle)

  • Luo 10-koon puikolle 30 silmukkaa.
  • Lähde neulomaan näitä silmukoita niin, että aina puikon ensimmäisen silmukan nostat ja sen jälkeen neulot puikon läpi oikea-nurja-oikea-nurja-oikea-nurja…..oikea, nurja, oikea. Ja sitten lähdet takaisin päin samalla tavalla, ensimmäinen nostetaan ja sitten taas koko puikon läpi yksi oikea ja yksi nurja vuorotellen.
  • Kun olet neulonut yhteensä 15 kerrosta, kavenna puikon alussa 1 silmukka ylivetämällä ja puikon lopussa neulo kaksi viimeistä silmukkaa yhteen. Tee näin 5 kerrosta, jonka jälkeen pitäisi olla 20 silmukkaa jäljellä.
  • Katkaise lanka ja jätä tämä kappale odottelemaan.
  • Neulo toinen samalainen kappale ja yhdistä nämä kaksi kappaletta sitten ympyräksi.
  • Neulo ympyrää yhteensä 20 kerrosta.
  • Päättele sitten LÖYHÄSTI ylivetämällä (eli neulo silmukka 1, neulo silmukka 2, vedä silmukka 1 silmukan 2 yli ja tiputa se silmukka 1 puikolta, neulo silmukka 3 ja vedä silmukka 2 silmukan 3 yli ja tiputa se silmukka 2 puikolta jne.)

Lapaset (tytölle tai pojalle)

  • Luo 7-koon puikolle 20 silmukkaa
  • Lähde neulomaan ympyrää 2 oikeaa 2 nurjaa 4-koon puikoilla. Neulo näin 10 kerrosta.
  • Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa
  • Neulo yksi kerros pelkkää nurjaa
  • Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa ja vaihda koon 7 puikkoihin tämän kierroksen jälkeen.
  • Neulo pelkkää oikeaa 10 kerrosta.
  • Peukalon reikä: Laita sitten 4 silmukkaa hakaneulaan. Ja luo tähän kohtaan puikolle 4 silmukkaa tilalle.
  • Jatka pelkkää oikeaa vielä 10 kerrosta
  • Sitten neulo jokaisen puikon kaksi viimeistä silmukka yhteen kunnes jäljellä on enää yhteensä 4 silmukkaa, vedä sitten nämä 4 silmukkaa yhteen.
  • Peukalo: Laita neljä silmukkaa hakaneulalta puikolle. Kerää peukalon reiän reunoila yhteensä vielä 6 silmukkaa, 3 toiselle ja 3 toiselle puikolle. Neulo 5 kerrosta ja päättele sitten ompelemalla aina puikon kaksi viimeistä silmukkaa yhteen kunnes jäljellä on 3 silmukkaa yhteensä, vedä ne yhteen.

Palmikkoneulepipo 2.0

Tässä on minun suosikkipipon eli palmikkoneulepipon ohje hieman upgradettu ja tarkennettu varsinkin koon ja kavennuksen osalta (itselleni muistiin, mutta saa muutkin hyödyntää). Tässä voi käyttää esim. Dropsin E-ryhmän lankoja.

  • Luo 68 silmukkaa 7-koon puikolle
  • Lähde neulomaan 2 oikeaa 2 nurjaa neuletta 4-koon pyöröpuikolle (tai 4-koon sukkapuikoille 4×17=68). Neulo näin 7 kerrosta.
  • Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa
  • Neulo yksi kerros pelkkää nurjaa
  • Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa niin, että lisäät 16 silmukkaa kierroksen aikana suht tasaisin välein (4-5 silmukan välein). Tarkista, että silmukoita on tämän kerroksen jälkeen yhteensä 84.
  • Vaihda 7-koon pyöröpuikolle (tai 7-koon sukkapuikoille 4×21=84) ja tee 3 kerrosta 4 oikeaa ja 2 nurjaa. Pipoon tulee siis 14 palmikkoa, 14×6=84.
  • Ja sitten vaikein osuus, tähän tarvitaan apupuikko. Nosta palmikkokuvion 2 ensimmäistä oikeaa silmukkaa apupuikolle neuleen etupuolelle. Anna silmukoiden olla apupuikolla ja neulo seuraavat 2 oikeaa normaalisti. Tämän jälkeen siirrä apupuikolla olleet 2 oikeaa silmukkaa takaisin puikolle, jossa on vielä neulomatta olevat silmukat. Neulo sitten apupuikolla olleet 2 oikeaa silmukkaa. Neulo sitten 2 nurjaa normaalisti. Neulo siis näin yksi kerros ympäri.
  • Jatka niin, että teet aina 3 kerrosta 4 oikeaa ja 2 nurjaa ja tämän jälkeen 1 kerros, jossa silmukoiden siirrot apupuikon avulla niin, että silmukoiden siirto (-kerroksia) tulee tehtyä 6 kertaa. (3 normi kerrosta +1 silmukoiden siirto kerros ) * 6 = 24 kerrosta
  • Sitten lähdetään kaventamaan. Kun silmukoiden siirto on tehty kuudennen kerran, niin seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikkokuvion kaksi ensimmäistä oikeaa silmukkaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen taas joka toisen palmikkokuvion kaksi ensimmäistä oikeaa silmukkaa (joita ei äsken neulottu yhteen). Nyt jokaisessa palmikkokuviossa on kolme oikeaa ja kaksi nurjaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikon jälkeen tulevat kaksi nurjaa silmukkaa
  • Seuraavalla kerroksella pitää tehdä silmukoiden siirrot, mutta nyt siirretään vain palmikkokuvion ensimmäinen silmukka.  (Nosta palmikkokuvion ensimmäinen oikea silmukkaa apupuikolle neuleen etupuolelle. Anna silmukan olla apupuikolla ja neulo seuraavat 2 oikeaa normaalisti. Tämän jälkeen siirrä apupuikolla oleva silmukka takaisin puikolle, jossa on vielä neulomatta olevat silmukat. Neulo sitten apupuikolla ollut silmukka). Samalla kerroksella neulotaan yhteen myös joka toisen palmikon jälkeen tulevat kaksi nurjaa silmukkaa (jotka jäi edellisellä kerroksella neulomatta).
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikkokuvion kaksi jälkimmäistä oikeaa silmukkaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo yhteen joka toisen palmikkokuvion kaksi jälkimmäistä oikeaa silmukkaa (joita ei äsken neulottu yhteen). Nyt pitäisi palmikkokuviosta olla jäljellä enää kaksi oikeaa ja yksi nurja (3 silmukkaa x14 palmikkokuviota eli jäljellä 42) silmukkaa.
  • Neulo tämän jälkeisellä kerroksella aina kaksi silmukkaa yhteen ja sitten 3 silmukkaa normaalisti (oikeaa tai nurjaa riippuen, mitä ne ovat) niin monta kerrosta näin, kunnes jäljellä on enää max. 8 silmukkaa. Tämä jälkeen neulo kaikki silmukat yhteen ja vedä lanka silmukasta läpi. Pipo on valmis, vain tupsu puuttuu!
  • Tupsu: Leikka pahvista kaksi samankokoista “rinkeliä”, jotka laitetaan vastakkain. Pyöritä lankaa rinkelin ympärille niin ettei pahvia enää näy ja leikkaa sitten langat poikki rinkelin reunasta. Pujota lanka rinkelin pahvien välistä ja kiristä tupsu ja tee tiukka umpisolmu. Kiinnitä tupsu pipoon, voit laittaa tupsun yli ristikkäin langat, että tupsun saa hieman tiiviimmin kiinni pipoon. (Tähän löytyy varmaan paremmat ohjeet jostain jos on epäselvää)

Tykkään yleensä ”roikottaa” pipoa takaraivolla, niin että näkyy hieman hiuksia otsalla, mutta tämä toimii kyllä tuollein syvemmälläkin päässä.

 

T-paidan teko-ohjeet aloittelijalle

Joka kysyi FB:n Ompeluelämää-ryhmässä ohjeita t-paidan tekoon aloittelijalle. Kopioin tähän saman vastauksen, mitä vastasin hänellekin. Muistan, kun itse en ollut pahemmin ommellut, mutta halusin ommella paidan. Nyt muutaman vuoden jälkeen, kun tiedän kaiken mitä tiedän, olisin hyötynyt eniten seuraavista ohjeista:

  • Tilaa Ottobren sivuilta ”Creative Workshop 303 – Naisten parhaat topit” -kaava
  • Osta elastaanitrikoota kangaskaupasta, esimerkiksi sellaista, jossa on 95% puuvillaa ja 5% elastaania. Kaavasta löydät tiedon kuinka paljon kangasta tarvitset, kun olet valinnut oman kokosi mittojen perusteella.
  • Osta kankaan väriin sopivaa resorikangasta
  • Pese kangas vähintään 40 asteessa ja resori 60 asteessa. Jos käytät ruivausrumpua, niin rummuta kangas siellä.
  • Leikkaa kankaat ja muista saumavarat
  • Katso paidan kokoamisohje Tosimummon blogista resorin ompelua lukuunottamatta
  • Katso resorin ompeluohje Ruttunutun blogista kohdasta ”No toinen tapa, jolla saumurinommel ei näy kanttauksen alta nurjalla, on tietysti se ettei käytetä saumuria…”

Tekisin itse elämäni ensimmäisen paidan ilman mitään kaavamuokkauksia, mutta sitten jos kroppa on kovasti erimallinen kuin kokotaulukoissa ja on tosiaan tarve muokata, niin helpointa on valita rinnan tai hartian kohdalta kuta kuinkin parhaiten sopiva kaava ja sitten Linnean MIW:n ohjeilla voi tarvittaessa muokata vyötärön ja lantion kohdalta leveyksiä tuohon Workshopin kaavaan. Minä olen itselleni räätälöimääni t-paitakaavaan lisännyt myös rinnanalusen ja navankohdan korkeudet ja mitannut nämä leveydet vyötärön ja lantion lisäksi haluamillani väljyysvaroilla.

Mutta minusta ensimmäinen asia on ylipäätään saada t-paita kokoon, kun siinäkin on ihan tarpeeksi hommaa ja opettelua varsinkin resorien laitossa ja kaksoineulan käytössä. Kaavoja ehtii sitten myöhemmin muokkailla. Lastenvaatteilla ja kierrätyskankailla (esim. käyttää oman vanhan t-paidan kankaat lapsen t-paitaan) on siinä mielessä hyvä aloittaa, että ei mene niin paljoa rahaa hukkaan, jos menee ihan pieleen. Ja toiseksi ihan pienet lapset eivät ole niin kriittisiä kuin mitä itse olen sen suhteen, että onko saumat suorassa malli hyvä ja resorit nätisti.

T-paita ja t-paita

Päivitetty 13.7.2014 -> Katso postauksen lopusta

Hankin joku aika sitten Linnelin Make It Work -kaavan eli siinä on ns. paidan ”pohjakaava” ja sitten omien mittojen mukaan kaavaa muokkaillaan.

Hihojen ja olan kanssa oli kauhea säätö ja lopulta meni hermo ja luovutin. Hartia-kainalo-hiha-osan kaavan otin suoraan Ottobre Designin Creative Workshop 303 -kaavasta koossa joka vastasi rinnanympärysmittaani ja heti tuli just hyvä ja käsivarrenympärysmittakin oli sopiva…koko 42, OMG! Mä olen luullut olevani kokoa 38-40.

Linnelin ohjeiden mukaisesti sitten mittasin rinnan leveimmän kohdan, rinnan aluksen, vyötärön kapeimman kohdan, lantion leveimmän kohdan ja halutun paidan pituuden korkeudet (matkan hartiasaumasta) ja piirsin vaakasuorat viivat kaavaan näille korkeuksille. Koeversion jälkeen päätin lisätä myös navan korkeuden, kun tuota mahaa vähän on, niin tulisi sekin sitten huomioitua kaavaa räätälöidessä itselle sopivaksi.

Nämä ympärysmitat sitten kirjasin ylös ja aloin pähkäillä väljyysvaroja. Päädyin lopulta seuraaviin väljyysvaroihin:

  • Rinnanympärys – 4 cm
  • Rinnanaluksen ympärys – 6 cm (tykkään että paidat ovat rinnan alta napakoita…siksi ostan varmaan aina liian pieniä trikoopaitoja, jotka sitten on liian tiukkoja hartioista, kainalosta ja mahasta…)
  • Vyötärönympärys + 1 cm
  • Napa + 3 cm
  • Lantionympärys + 2 cm

Sitten lasketaan uudet mitat näistä ja jaetaan mitat neljällä ja merkataan apupisteet tälle etäisyydelle etu- ja takakappaleiden keskitaitteista oikeille korkeuksille niille vaakaviivoille. Linnelin blogista löytyy tarkemmat selitykset.

Lopputulokseen olen harvinaisen tyytyväinen! Harkitsen vielä vyötärönympäryksen ja navan väljyysvarojen suurentamista, sillä vyötärön ja navan välimaastosta paita saisi ehkä olla pikkusen väljelmpi, mutta en ole ihan varma. Pitää kokeilla seuraavaan versioon.

Ja tältä se näyttää: (eka kuva yllä)

 

Ei vaineskaan! Vitsi vitsi!!! Itse asiassa tuo t-paita on minusta ihan kamalan mallinen ja ostin sen kirppikseltä parilla eurolla sitä varten, että voin palastella sitä kaavakokeiluja varten.

Oikeasti lopputulos näyttää tältä: (Huomatkaa duck-face-pose ja superihana kangas, jonka löysin Savonlinnan Eurokankaan palalaarista!!)

 

(toka kuva yllä)

Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa nelinkertaista kanttausta tuohon pääntiehen ja en tykännyt. Olkoon nyt tuossa, mutta kolminkertaisella mennään jatkossa.

13.7.2014:

Tein sitten vielä uuden version niin, että kasvatin vyötärön ja navan väljyysvaroja. Uudessa versiossa väljyysvarat näin ja nämä saa jäädä ainakin toistaiseksi:

  • Rinnanympärys – 4 cm
  • Rinnanaluksen ympärys – 6 cm
  • Vyötärönympärys + 2 cm
  • Napa + 6 cm (!!) (PÄIVITYS 13.9. – Muutin napakohtaan kuitenkin +4)
  • Lantionympärys + 2 cm

Tältä se näyttää! Harmitti, kun kuosin epäjatkuvuuskohta sattui epähuomiossa etukappaleen keskelle. Kuvaa ottaessa oli pääntie, helmat ja hihat vielä huolittelematta.

pilvipaita

 

Rakkauskaava

Olen löytänyt kaavan, jolla haluan tehdä aina vaan uusia ja uusia paitoja ja mekkoja. Ensimmäisen tekeleeni olen täällä blogissa jo esitellyt (sen, missä kangas loppui kesken ja alaosa on tiukka ja lyhyt).

Sitten tein mekon ihan kaavan mukaan M-koossa, mutta mahani näytti siinä pömpöltä. Niinpä muokkasin sitä hieman niin, että rinnan alle tulevan sauman alle tulee toinen poikkisauma ja siihen on rypytetty leveämpi alaosa, kun mitä kaavassa. Näin maha jää piiloon väljemmän helman alle, mutta mekko on kuitenkin rinnan alta kapea eli siitä, missä minun vartalo on kapein. Lisäksi olen tehnyt tuohon kapeaan ”väliosaan” nauhat, jotka sidotaan selän taakse, jotta sen saa niin kapeaksi, kun mahdollista. (En ole raskaana, mulla vaan on maha.)

Tältä näyttää takaapäin nuo nauhat:

Kokeilin tehdä saman mekon L-koossa, mutta jouduin hieman korjailemaan olkasaumaa, joten M-koko istuu minulle ehkä kuitenkin paremmin ainakin yläosasta.

Ja tässä taas Belfie!

Sitten tein vielä M-koon kaavalla t-paidan, jossa olen noudattanut muuten kaavaa, mutta alaosa levenee nopeammin ja jyrkemmin. Mallipaidat eivät mene juurikaan tuossa edestä ristiin. Minä olen ne kuitenkin laittanut ristiin, mutta en ole leventänyt etukappaletta tuosta keskeltä. En tiedä pitäisikö ja paljon.

Ai niin kaava on siis Craftsyn ”Sewing with knits” -kurssilta saatu kaava.

Craftsyn trikookurssin tissis

Craftsy.comin trikookurssin (“Sewing with Knits”) viimeinen työ oli ”Surplice dress” eli vapaasti suomennettuna tissismekko. Löysin ihanaa kangasta Eurokankaan palalaarista ja en ollut ihan varma riittäisikö se mekkoon. No eipä riittänyt. Nipinnapin riitti edes paitaan ja paitakin on mahan kohdalta todella tiukka, koska kangasta ei yksinkertaisesti ollut enempää. Toisaalta se ei haittaa, koska kangas on melko napakkaa ja se tukee minun pömppövatsaa kun mikäkin kureliivi. Tein M-koon.

Näkyykö tissivako?

Tässä itselleni ja hieman muillekin muistiinpanoja tälläisen tissispaidan tekemiseen (tietenkin sen voi tehdä hyvin monella tapaa ja saada ihan yhtä hyvän lopputuloksen tai jopa paremman):

  • Ensin ommellaan olkasaumat kiinni oikeat puolet vastakkain tietty
  • Sitten ommellaan kaula-aukkoon kankaan nurjan puolen reunaan Framilon-nauhaa kolmipistesiksakilla, Framilonia ei venytetä. Taitetaan reuna nurjalle puolelle niin, että Framilon jää sinne taitteen sisään ja ommellaan kaksoisneulalla reunan taite kiinni.
  • Tehdään molempien rintojen kohdalle/alle kaavan merkkien väliin rypytykset etuyläkappaleisiin alareunaan. Rypytykset tehdään langalla rypyttäen niin, että rypytyksen jälkeen merkkien välinen matka on tässä kaavassa enää noin 9 cm.
  • Vasen ja oikea etukappale menevät keskellä päällekäin, ommellaan ne ihan alareunasta (vaakasuoraan) kiinni toisiinsa, niin että keskimerkit tulevat kohdakkain.
  • Ommellaan hihat kiinni (tässä kaavassa hihan tuplamerkit piti tulla takakappaletta kohti ja yksittäiset merkit etukappaletta kohti). Hihat voi jättää myös kokonaan pois, jolloin kädentiet tehdään samalla tavalla kuin pääntie eli ensin Framilon ja sitten tuplatikkaus käänteen päälle.
  • Ommellaan erikseen yläosan sivusaumat kiinni ja sitten alaosan sivusaumat kiinni. Ommellaan sitten ylä- ja alakappaleet kiinni toisiinsa ompelukoneen jousto-ompeleella (kaksi eteen yksi taakse -ommel). Nimenomaan siis ompelukoneen jousto-ompeleella eikä saumurilla, koska ainakin oman kokemukseni mukaan saumuri kasaa nuo rypytykset toiseen reunaan tai pilaa ne muuten vaan ja siksi, että tuohon saumavaraan ommellaan haluttaessa Framilon, katso seuraava kohta.
  • Tässä vaiheessa paitaa/mekkoa kannattaa sovittaa ja jos haluaa, niin tuohon rintojen alle tulevan sauman saumavaraan voidaan koko vartalon ympäri ommella Framilon-nauha sitä hieman venyttäen. Framilon-nauha ommellaan kolmipistesiksakilla alaosan (helmapalan) kankaaseen kiinni sinne saumavaraan siis.

Tällä tavalla kurssin ohjaaja neuvoi mekon/paidan tekemään. Varmaan sivusaumat voisi ommella kiinni vasta sitten, kun on laittanut ylä- ja alaosat toisiinsa kiinni. Tosin tällöin Framilon olisi hankalampi laittaa saumavaroihin sivusaumojen kohdalta. Silloin Framilon kannattaisikin varmaan laittaa kiinni alakappaleiden yläreunoihin ennen kuin niitä ommellaan kiinni yläosaan. En oikein tiedä onko sillä merkitystä. Ainakin sitten ehkä kannattaa tehdä tällä toisella tavalla, jos haluaa tehdä leveämmän alakappaleen ja laittaa siihen alakappaleidenkin yläosaan rypytyksiä.

Tykkään tästä paidasta itse asiassa ihan tosi paljon. Tämä on ehkä hienoin itselleni tekemä vaate, mitä olen saanut aikaiseksi. Craftsyn kaavaa voin todella suositella. Tulen käyttämään sitä varmasti jatkossakin ja pitää kokeilla tehdä mekkoversiota samalla kaavalla. Craftsyn trikookurssi on nyt sitten suoritettu. Housut ja v-aukkoinen t-paita jäi tekemättä, koska v-aukkoisia t-paitoja en käytä ja housujen teko ei nyt nappaa…ehkä joskus myöhemmin, kurssivideot ja matskut jäävät käyttööni.

Kurssi oli mielestäni oikein hyvä ja sain varmuutta ompeluun ja opin joitain jippojakin ja lisäksi tietty sain nuo viiden eri vaatteen kaavat (fleecehuppari, o-aukkoinen t-paita, v-aukkoinen t-paita, housut ja tämä tissismekko/-paita). Voin siis todella suositella kurssia. Mainitsen vielä, että kurssilla opettaja käyttää pelkkää ompelukonetta, mutta itse käytin saumuria. Kurssin suorittamiseen ei kuitenkaan siis tarvita saumuria.

Linkki aiempaan postaukseeni Craftsyn kurssista

Craftsyn trikookurssin tuotoksia

Ostin itselleni Craftsy.comista trikoo-ompelu-online-kurssin (”Sewing with Knits”), jossa ommellaan viisi eri trikoovaatetta. Kurssilta saa vaatteiden kaavat. Olen nyt tehnyt kaksi vaatetta valmiiksi. Kurssilla neuvottiin tähän mennessä uutena asiana minulle mm. saumojen suuntia. Opettaja tekee kaikki vaatteet pelkällä ompelukoneella, mutta itse käytin saumuria.

Fleece-huppari

kuva(24)

Kiva perushupparikaava, jossa ihana iso huppu. Pidensin vähän helmaa ja laitoin resorit helmaan ja hihansuihin. Koko on jenkkikoko M.

Scoop neck t-shirt eli pyöreäkaula-aukkoinen perus t-paita

kuva(23)

Tein tämän siis Hertta-trikoosta mustilla resoreilla, koko on jenkkikoko M.

Huppari, jota tein vuoden

Joskus vajaa vuosi sitten hankin ruskeaa joustofroteeta hupparia varten. Olen ehkä 15 vuotta haaveillut ruskeasta froteisesta hupparista sellaista koskaan kaupasta löytämättä. En nykyään edes ikinä käytä huppareita, mutta haaveilen siitä silti. Päätin siis tehdä itse, mutta ajattelin, että en osaa. Kankaat sitten leikkasin viime kevättalvella Joka tyypin kaavakirja 1 -kaavoilla, mutta en uskaltanut alkaa ompelemaan, kun tuntui, etten osaisi.

Nyt syksyllä sitten päätin, että nyt minä sen ompelen meni syteen taikka saveen. Aika pitkään tätä on ommeltukin. Enkä tietenkään tajunnut, että sitä Unisex-huppari kaavaa muokata, joten hihat ja koko huppari oli tosi iso. Lyhensin sitten hihat ja vetoketjunkin jouduin tekemään pari kertaa, kun ensimmäisellä kerralla en tajunnut laittaa tukikangasta (sitä ei kirjassa muuten neuvottu!!) ja kangashan venyi vetoketjun alla ja pönkötti sitten. Olisi näköjään pitänyt muuten laittaa tukikangasta tuohon alhaalle resoriinkin vetoketjun kohdalle, kun se on nyt venynyt tuolta alhaalta.

En voi sanoa, että olisin tähän kauhean tyytyväinen, mutta sainpa hupparin tehtyä. Taidan tehdä muutamat seuraavat hupparit lapsille, ne eivät ole niin nirsoja. Ehkä hankin uudet kankaat ja istuvamman kaavan ja kiikutan ompelijalle, jos löytyisi joku hyvä ja edullinen tai sitten en. No, tältä se nyt kuitenkin näyttää. Tätä en jaksa enää korjailla. Ehkä pidän tätä jonkin aikaa muistona kaapissa ja jonain päivänä kierrätän kankaat lasten vaatteisiin.

 

Langat pitäisi vielä päätellä.