Osallistuin tänään Bolderin, Aalto Entrepreneurship Societyn ja Helsingin kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuksen järjestämään toiseen Bolder Academyyn. Suuret kiitos kaikille järjestäjille, erityisesti Bolderin pojille erittäin mielenkiintoisesta ja inspiroivasta tapahtumasta. Bolder on luova toimisto, jonka perustajista puolet oli minun kanssa samaan aikaan Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan viestintätyöryhmässä.
Käyn tässä läpi mielestäni parhaat pointit eri esiintyjien esityksistä:
Ilkka Tyynelä, esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen kouluttaja kertoi esiintymistaidon koulutuksesta. Tyynelä yhdessä Johannes Lahtelan kanssa perustaa Esiintymistaidon Akatemian, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on nostaa viidessa vuodessa suomalaisten esiintymistaidot kansainväliselle tasolle. Työsarkaa ainakin riittää, mutta hieno tavoite, pidän peukkuja pystyssä. Tyynelän mukaan “virkitysvalmennus” on eri asia kuin oikea esiintymisvalmennus. Tyynelä antoi vinkkejä uusille yrittäjille: “Kaikki on pitkälti kiinni itsetunnosta, pitää uskoa itseensä ja osaamiseensa. Pieni röyhkeys on hyväksi, mutta ei saa olla ylimielinen, kynttilä pitää ottaa pois vakan alta. Kannattaa hankkia ympärilleen itseään viisaampia ihmisiä. Ei kannata pelätä virheitä. Jos näyttää menevän metsään, niin painaa sitten vain lisää kaasua!” Mielelläni itsekin menisin joskus Tyynelän esiintymiskoulutukseen, jos sellainen mahdollisuus tarjoutuisi.
Miikka Leinonen on kirjoittanut Strategy of Giving -kirjan, jonka ajatus yksinkertaisuudessaan on, että kannattaa antaa muille, koska se tulee kyllä itselle joskus takaisin. Joku jenkki oli tosin todennut kirjan kirjoittamisen aikana Leinoselle, että “Giving” ei oikein istu business-maailmaan, mutta Leinonen on eri mieltä. Leinosen mukaan ei ole mahdollista antaa ilman, että se tulisi joskus takaisin. Tosin vastaanottaja määrittelee onko antamista oikeasti tapahtunut. Esimerkiksi firman logolla varustetun lippiksen antaminen ei välttämättä ole todella antamista, jollei joku ihan todella ole haaveillut sellaisella logolla varustetusta lippiksestä. Bolderin toimitusjohtaja Petri Vilen kertoi saaneensa idean Bolder Academista luettuaan Miikan kirjan. Ja olen täysin varma, että Bolder Academy -tapahtumat tulevat takaisin moninkertaisesti. Tämä blogikirjoituskin on siitä esimerkkinä. Uskoisin myös, että “strategy of giving” on juuri oikea tapa yrityksille toimia sosiaalisessa mediassa.
Juhana Helmenkalastaja kertoi henkilökohtaisen brändin rakentamisessa, jossa hän on ainakin itse onnistunut hienosti. Hän kertoi itse lukeneensä yhden kirjan henkilökohtaisen brändin rakentamisesta, jonka nimi on The Brand Called You (Tom Peters). Helmenkalastajan mukaan tärkeintä on jäädä mieleen ja herättää ajatuksia. Pitää erottua massasta ja olla erilainen, mutta kuitenkin oma itsensä. Pitää miettiä tarkkaan mitä osaa ja missä on hyvä ja keskittyä niihin. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa missä ei ole hyvä. Helmenkalastajan mukaan erottuvasta nimestä ei ole haittaa. Helmenkalastaja tekee nykyään myynti- ja asiakaspalveluvalmennusta. Asiakaspalvelussa on hänen mukaansa hyvä antaa aina jotain extraa, häikäisevän helmeilevän hyvää palvelua, sillä silloin ihmiset tulevat uudestan.
Tämä oli mielenkiintoisin ja viihdyttävin tapahtuma/seminaari, missä olen ollut pitkää aikaan, ehkä ikinä. Seuravaa Bolder Academia odotellessa!!









