Tämä blogi on ollut olemassa kaksi vuotta. Silloin kaksi vuotta sitten etsin uutta työpaikkaa digimedia-alalta. Käsittelin blogissa paljon digimedia-aiheita, koska osaltaan blogin tarkoituksena oli myös tuoda esiin asiantuntijuuttani ja harrasteisuuttani ko. alalla potentiaalisten työnantajien silmissä. Kirjoitin ensimmäistä kertaa blogia avoimesti omalla nimellä useampien anonyymi-blogaaja vuosien jälkeen. Oli nimen omaan tarkoituskin, että googlettamalla nimeäni löytäisi tämän blogin mahdollisemman helposti.

Nykyään blogini aiheet lipsuvat kuitenkin yhä enemmän ja enemmän pois asiapitoiselta ja ammattimaiselta linjalta. Kirjoittelen digimediajuttuja silloin, jos eteeni tulee jotain mielenkiintoista ja mielekästä, mutta en jaksa kirjoittaa aiheesta vain kirjoittamisen takia. Parempi on asiasta kiinnostuneiden lukea vaikka Smashing Magazinea tai Vierityspalkkia.

Olen tosiaan viime aikoina ollut hieman huolissani tämän blogin aiheista. Paljastan blogissa yhä enemmän henkilökohtaisia asioita ja paljastan toisinaan enemmän kuin oikeastaan haluaisin. Kirjoittelen nykyään monesti sellaisia postauksia, joita en välttämättä aina haluaisi yhdistettävän nimeeni, enkä haluaisi että esimerkiksi esimiehet, asiakkaat tai oppilaani lukevat niitä. Että esimerkiksi olen liittynyt Kiloklubiin, shoppailen liikaa ja olen innoissani löytämästäni mineraalimeikkivoiteesta. Toisaalta esimiehet, asiakkaat ja oppilaat voivat olla paljon kiinnostuneimpia tällaisista postauksista kuin niistä, joissa kerron Googlen Font Api -fonttien käytöstä, Gravatarista tai esittelen tekemiäni Flash-kikkareita.

Olen välillä miettinyt, että pitäisikö sivuilta poistaa koko nimeni. Sitä en kuitenkaan halua tehdä, koska tiitula.com on alunperinkin ollut minun omalla nimelläni oleva kotisivu, vuodesta 2004 lähtien muuten! Toisinaan taas olen miettinyt, että pitäisikö käydä läpi kaikki vanhat postaukset ja poistaa vähänkin nolot. No toistaiseksi en nyt tee vielä sitäkään, mutta jossain vaiheessa kyllä saatan tehdä.

Minulla on suuri palo kirjoittaa blogia, kirjoittaa mieleeni nousevia asioita, vaikka ne eivät aina niin asiallisia ja ammattimaisia olekaan. Voisin tietysti perustaa uuden anonyymin blogin, jossa kirjoittelisin ihan mitä mieleeni juolahtaa. Pelkään vain, että sen jälkeen en kirjoittaisi tänne enää mitään, koska anonyymina uskaltaa kirjoittaa monista aiheista niin paljon hulvattomammin ja kärjistetymmin, kuin mitä omalla nimellään. Omalla nimellään kun kirjoittaa, niin joutuu seisomaan kirjoittamiensa asioiden takana ja pidän sitä toisaalta erittäin hyvänä asiana yleiseti ottaen. Verratkaapa vaikka anonyymeilla keskustelupalstoilla käytävien keskusteluiden tasoa ja laatua esim. Facebookissa tai Qaikussa käytyihin keskusteluihin, joissa ihmiset kommentoivat omalla nimellään ja naamallaan.

No minä jatkan tämän blogin kirjoittamista omalla nimelläni ja yritän pysytellä kultaisella keskitiellä ja olla kirjoittamatta liian noloja asioita, joita hävettää omalla nimellä koko maailmalle paljastaa ja toisaalta kirjoitan kuitenkin aiheista, joihin minulla on jotain sanottavaa tai joka on edes jollain tavalla mielekästä ja mielenkiintoista, eikä jotain “korporaatiotekstiä”.

Muotiblogosfäärissä taas sattuu ja tapahtuu, on tullut uudenlainen blogi, Huomiohuorat, jonka aiheena on Suomen suosituimpien muotiblogaajien haukkuminen.

Muotiblogit ovat saavuttaneet Suomessa mielettömän suosion ja suosituimmilla blogeilla on kymmeniä tuhansia seuraajia. Heistä on tullut tietyissä piireissä julkkiksia, he saavat yrityksiltä paljon ilmaisia tavaroita ja palveluita mainosten toivossa ja heitä kutsutaan kaiken maailman kekkereihin. Blogijulkkisissa on vain se ero ns. tavallisiin julkkiksiin, että heidän elämästään eivät kerro ns. objektiiviset toimittajat vaan he itse. Niinpä muotiblogaajista on yleensä melko positiivisiä juttuja ja subjektiivistä tietoa, onhan se heidän itsensä kirjoittamaa. Kukapa itsestään paskaa levittelisi. Kieltämättä minuakin ärsyttää tietyissä blogeissa enemmän tai vähemmän rivien välissä tapahtuva itsensä ylistäminen.

Vaikka yleensä vastustan kaikenlaista ihmisten mollaamista ja ilkeilyä, niin jollain tavalla pidän tälläistä blogaajien “kritiikkiblogia” jotenkin ihan kutkuttavana ideana. Viiltävää ja älykästä hyvänmauan rajoissa tapahtuvaa analyysiä voisi olla ihan hauskakin lukea. Ikävä kyllä Huomiohuorat-blogista ei kuitenkaan tällaista analyysiä löydy. Kirjoittaja väittää seuraavansa blogaajia aitiopaikalta, mikä kirjoitusten sisällön perusteella ei tunnu pitävän paikkansa. Osa ilkeilystä ei todellakaan tapahdu hyvän maun rajoissa ja useat ilkeyksistä ovat täysin perusteettomia, joka vie oivaltaviltakin sivalluksilta pohjan.

Kaiken kaikkiaan blogi vaikuttaa tosiaan enempi jonkun kateellisen teinitytön päähänpistolta. “Melanie” ei ole vielä ymmärtänyt tai tullut ajatelleeksi, että sillä saattaa olla kauas kantoiset negatiiviset seuraukset hänen omalle tulevaisuudelleen. Blogia on uhattu rikossyytteillä. En usko, että Huomiohuorat on kauaa pystyssä, koska joko se suljetaan viranomaisten käskystä tai sitten niiden pelossa.

Eniten minua ärsyttää, että kyseinen blogaaja esiintyy anonyyminä. Hän ampuu puskista, mikä on epäreilua. Olen sitä mieltä, että ihmisten ei tulisi koskaan kirjoittaa verkkoon mitään sellaista, minkä takana he eivät haluaisi olla omalla nimellään ja naamallaan. Anonyyminä paskan suoltaminen oli kyse sitten anonyymista blogista tai verkkolehtien kommenttipalstoista kertoo ihmisestä sen verran, että ne kirjoitukset ja kommentit on syytä jättää omaan arvoonsa. On myös täysin harha luulo, etteikö näiden anonyymien kirjoittajien henkilöllisyyttä pystyisi tarvittaessa selvittämään. Itse näen esimerkiksi jokaisen tähän blogiin kommentin jättäneen henkilön käyttämän koneen ip-osoitteen ja sen perusteellakin selviää jo paljon ip-hakupalveluiden avulla. Puhumattakaan, jos selvittelyyn otetaan mukaan viranomaiset.